Maistele, tutki, osta, opi lisää sekä löydä uusia suosikkeja ja makuyhdistelmiä!
Kouvolan Lakritsi on valmistanut tuotteitaan tinkimättömällä otteella jo vuodesta 1906. Maun takana ovat perinteinen valmistusmenetelmä, oikeat ihmiset, hiottu resepti, sylillinen rakkautta ja toimitusketju, joka takaa jokaisen lakupalan tuoreuden. Tällaista lakritsin kuuluukin olla.
Helsinki Distilling Companyn perustivat vuonna 2014 Kai Kilpinen ja Mikko Mykkänen tavoitteenaan herättää henkiin Helsingin tislausperinne. Yli sadan vuoden tauon jälkeen yhtiöstä tuli pääkaupungin ensimmäinen tislaamo.
Kymmenessä vuodessa yrityksestä on kasvanut Helsingin juomakulttuurin tunnettu edustaja, joka valmistaa palkittuja viskejä, ginejä ja muita juomia sekä tarjoaa tislaamokierroksia ja elämyksiä Tislaamo Distillery Barissa.
Perustajia yhdisti halu valmistaa mahdollisimman laadukkaita juomia, mutta matkan varrella he ymmärsivät, että täydellisyyttä tärkeämpää ovat yhdessä tekeminen, uudet kokemukset ja ihmiset, joita matkan varrella kohdataan. Siksi parhaat juomat syntyvät hetkiin, joissa seura, tunnelma ja maku kohtaavat.
Kippis seuraaville sadalle vuodelle, täynnä makuja, iloa ja unohtumattomia hetkiä.
Gammelstads Knäck o Karamell on valmistanut käsintehtyä lakritsifudgea, toffeeta ja kovia karkkeja vuodesta 2012 lähtien. Yritys käyttää tuotteissaan aitoja hedelmiä ja marjoja sekä raaka-aineita, jotka tulevat paikallisilta tuottajilta Pohjois-Ruotsista.
Gammelstadsilla on aina jotain uutta ja kiinnostavaa tekeillä, joten tule maistamaan heidän uusimpia luomuksiaan!
Yrityksen erittäin suolainen lakritsitoffee on palkittu kahdesti Ruotsin lakritsifestivaaleilla sekä kahdesti Salmiakki Finlandia -palkinnolla.
Olemme Anna ja Obi, kaksi saksalaista makeisystävää, jotka perustivat Ålands Karamellerietin keväällä 2021. Lähellä Kastelholman kaunista keskiaikaista linnaa toivotamme kaikki makeansyöjät tervetulleiksi avoimeen karamellikeittiöömme Smakbynissä. Täällä valmistamme käsin herkullisia, maukkaita ja värikkäitä karamelleja.
Rakastamme lakritsia ja salmiakkia, ja valikoimassamme on monia eri makuja — suolaisia ”Krutgubbar” ja makeaa hunajalakritsia, hapanta raparperilakritsia tai puhdasta salmiakkia ja paljon muuta. Tietenkin valikoimassa on myös tikkareita pienistä valtaviin.
Toivottavasti näemme festivaaleilla, tervetuloa katsomaan ja maistamaan!
Astu viikinkien maailmaan korkealaatuisten, vegaanisten ja gluteenittomien makeistemme parissa. Viikinkiajan innoittamana, myyttisiin saagoihin yhdistettynä ja puhtaista skandinaavisista mauista valmistettuna – tämä on elämys kaikille aisteillesi!
Jo vuodesta 1871 porvoolainen perheyritys on luonut makoisia oltavia kansalle toffeiden, suklaiden, lakritsien, suukkojen ja käsin tehtyjen makeisten muodossa. Makuelämysten tuottamisen ilo ja pieteetillä tekeminen ovat ohjanneet Brunbergin tarinaa vuosikymmeneltä toiselle – jo herkulliset 155 vuotta. Vuonna 1932 Brunbergin makeistehtaalla valmistui ensimmäinen erä omaa lakritsia. Siitä lähtien musta herkku on kulkenut mukana Brunbergin tarinassa ja hurmannut lakritsin ystäviä sukupolvesta toiseen.
Turun Makeismestari on valmistanut makeisia jo vuodesta 2011. Kaikki Turun Makeismestarin makeisreseptit ovat hänen itsensä alusta alkaen kehittämiä, ja niitä on työstetty pitkään, joitakin jopa vuosien ajan.
Suuri osa Turun Makeismestarin tuotteista sopii vegaaneille. Kaikki tuotteemme ovat gluteenittomia ja useimmat myös laktoosittomia. Tämä ei vaikuta tuotteiden ihanaan makuun! #omnombytom
Suklaamestari Gérald Conielin ja Marina Seppingin vuonna 2022 perustama Billnäs Chocolate Factory on enemmän kuin pelkkä suklaakauppa – pyrimme tekemään jokaisesta vierailusta elämyksen. Uskomme, että suklaa ei ole vain herkku vaan matka, ja kutsumme sinut osaksi sitä.
Täydellistääksemme ammattitaitomme matkustimme Ranskaan ja Italiaan, opiskelimme perinteisiä suklaan valmistustekniikoita ennen valikoimamme laajentamista. Kokoelmamme sisältää rohkeita ja eksoottisia makuja – mausteisia, suolaisia ja odottamattomia yhdistelmiä, jotka yllättävät ja ilahduttavat. Niille, joilla on erityisiä ruokavaliopreferenssejä, valmistamme myös sokerittomia, gluteenittomia ja vegaanisia vaihtoehtoja mausta tinkimättä. ”Yrityksemme päätavoite on luoda todella poikkeuksellista suklaata,” sanoo Gérald.
Miltä maistuu lakritsi, joka haastaa kaikki ennakkoluulot? 🖤
Lakritsi- & Salmiakkifestivaaleilla pääset tutustumaan ruotsalaiseen Haupt Lakritsiin, joka tunnetaan tinkimättömästä laadustaan, rohkeista makuyhdistelmistään ja tuotteistaan, jotka herättävät tunteita.
Valikoimasta löytyy kaikkea klassisesta premium-lakritsista yllättäviin makuihin, kuten Raspberry Cheesecake ja Easy Peasy Lemon Squeezy – sekä tietenkin legendaarinen Svenskjävlar, maailman suolaisimpana lakritsina tunnettu herkku.
Haupt sai alkunsa, kun perustaja Christian Haupt inspiroitui Islannissa suklaan ja lakritsin yhdistelmästä. Siitä lähtien tavoitteena on ollut yksi asia: tehdä lakritsia, joka yllättää, ilahduttaa ja nostaa riman hieman korkeammalle.
JoJo’s – Valmistettu rakkaudella ja hulluudella Ahvenanmaalla!
JoJo’s on leikkisä tuotemerkki saarien sydämestä, jossa yhdistämme unelmaisia makuja aitoihin raaka-aineisiin – kuten käsin poimittuihin marjoihin Söderbergin Ämnäsistä. Kokeile esimerkiksi maitosuklaakarkkia, jossa on Glen Ample -vadelmajauhetta, tai ”Salty Death Crrnch” -karkkia, joka on pakastekuivattu salmiakkiräjähdys, jossa jokaisessa puremassa on suolaisuutta, happamuutta ja hedelmäistä makua. Vain väriä, kaaosta ja todella hyviä juttuja.
Halva on vuonna 1931 perustettu suomalainen perheyritys ja yksi Pohjoismaiden tunnetuimmista lakritsin valmistajista. Jo kolmannessa sukupolvessa toimiva yritys valmistaa makeiset Suomessa perinteitä kunnioittaen ja uusia makuelämyksiä kehittäen. Halvan valikoimaan kuuluvat rakastetut lakritsit, salmiakit, täytelakut, marmeladit, makeissekoitukset sekä gluteenittomat ja vegaaniset vaihtoehdot. Tunnettuja klassikoita ovat muun muassa Wanhan ajan laku, Täytelaku, Lakritsimatto ja Vanhat Autot.
Lakritsifestivaaleilla Halva esittelee suomalaisen makeisperinteen parhaat maut – aidosta lakritsista rohkeisiin salmiakkiuutuuksiin. Tervetuloa ostoksille Halvan tehtaanmyymälöihin Helsingin Pitäjänmäkeen ja Vantaan Tammistoon sekä verkkokauppaamme osoitteessa www.halva.fi
Terveellisemmät makeiset ovat kotimaisten pienyritysten taidonnäytteitä, joissa makuhermojasi helisyttelevät puhtaat ja luonnolliset ainesosat. Hyvissä herkuissamme ei toden totta ole mitään pahaa: niissä eivät lisäaineet liehakoi tai säilöntäaineet säpise.
Namitupa on pieni ja perinteinen suolaisen makea karamellitehdas Ilmajoelta Etelä-Pohjanmaalta. Valmistamme omaleimaisia, käsintehtyjä herkkuja vuosikymmenten kokemuksella – vanhan ajan karamelleista rohkeisiin ja uudenlaisiin salmiakkeihin. Namituvalle on myönnetty Salmiakki Finlandia -palkinto jo kolme kertaa!
Festivaaleilla Namituvan osastolta löydät salmiakkia laidasta laitaan, kymmenissä eri mauissa: lempeää, makeaa, väkevää ja tujakkaa. Mukana tietysti myös Namituvan Salmiakki Finlandia -palkitut Rakkaussalmiakit (Salty Loves), Salty Bombsit ja Pöyröö Puluverit – sekä vakavaa valinnanvaikeutta aiheuttava salmiakkitikkaritori!
Namituvan erikoisuus ovat glykyrritsiinivapaat ”sallitut salmiakit” – valtava valikoima kunnon salmiakkeja, joiden valmistuksessa ei käytetä lainkaan lakritsikasvista peräisin olevia ainesosia. Ne eivät siis sisällä myöskään verenpainetta kohottavaa ja raskausaikana vältettävää glykyrritsiiniä.
Lakritsbutiken on ruotsalainen verkkokauppa, jota johtaa lakritsiasiantuntija Tuija Räsänen. Hänen valikoimansa keskittyy lakritsiin ja salmiakkiin kaikkialta maailmasta. Tuija on järjestänyt lakritsi- ja salmiakkifestivaaleja Ruotsissa vuodesta 2009 lähtien ja Suomessa vuodesta 2014 lähtien.
Lakritsbutiken tuo festivaaleille islantilaista lakritsisuklaata, suosittua Bagsværdin lakritsia Tanskasta sekä Lakritsmust-juoman.
Lakritsmust on lakritsilla maustettu juhlajuoma. ”Must” on juoma, joka kehitettiin jo 1900-luvun alussa ja jota juodaan Ruotsissa pääasiassa joulun ja pääsiäisen aikaan. Se sisältää muun muassa humalaa ja mallasta.
Jokainen karkki valmistetaan käsin Lapin marjoista ja rakkaudella, ja jokainen paketti on kuin pieni pala Muonion sydäntä. Haluan, että jokainen, joka maistaa vaahtokarkkejani, tuntee saman rauhan, jonka itse koen seisoessani tunturin rinteellä kun maailma pysähtyy ja sydän hymyilee.
Inka Mella – Vaahtokarkkimimmi Muoniosta – pinkki pala Lappia, käsintehtynä sinulle.
Vuodesta 1916 asti makeisia valmistaneen Van Slootenin menestyksen tie on ollut pitkä. Makuammattilaisina Van Slootenin tehdas valmistaa valtavan valikoiman tunnettuja ja suosittuja herkkuja, jotka ovat löytäneet tiensä ympäri maailmaa. Suomalaisille Van Slooten on tuttu esimerkiksi Itämeren-laivojen tax free -osastoilta ja nylyään myös yhä enemmän kauppojen hyllyiltä.
Me Lakumestalla valmistamme lakritsia, gluteenitonta lakritsia sekä marmeladia yli 20 vuoden kokemuksella!
Kaikki tuotteemme valmistetaan käsityönä laadukkaista raaka-aineista.
Tuotteita löytyy gluteenitonta ruokavaliota noudattaville henkilöille, vegaaneille sekä ihan kaikille muillekin lakritsin ja marmeladin ystäville!
Tutustu tuotteisiimme festivaaleilla, verkkokaupassa tai tule vierailemaan Kuusankoskella tehtaanmyymälässämme!
Svantes Godis on Espoolainen yhden miehen salmiakkia ylistävä ja valmistava yritys.
Kaikki alkoi rakkaudesta salmiakkiin pari vuotta sitten ja jatkuu edelleen vielä suuremmalla, roihuavalla liekillä.
Artesaanityönä käsin tehty salmiakki valmistuu pieninä erinä, sitä myydään omassa verkkokaupassa ja muutamassa jälleenmyyntipisteessä.
Tulevaisuuden haaveena on kasvaa pienestä isoksi, jakaa laadukkaan salmiakin sanomaa ja tehdä jokaisesta karkkinautinnosta todellinen arjen luksusta.
Salmiakki -ja lakritsifestivaaleille yritys lanseeraa uuden salmiakkituotteen Svart Is – tule maistamaan tätä mustaa uutuuskarkkia messuille ja tutustumaan muihin yrityksen tuotteisiin!
Tunnusta rakkauttasi Salmiakkiin! Salmiakki Manifeston mallistosta löytyy koruja ja asusteita, joissa kaikissa on pieni pilkahdus mustan kansallismakeisemme syvintä olemusta ja suolaisenmakeaa särmää. Kaikki tuotteet on suunniteltu ja valmistettu Suomessa.
Weckström Roastery on omistautunut paahtamaan vain maailman parhailta kahvitiloilta valittuja kahvipapuja ja tarjoamaan asiakkailleen ainutlaatuisia alkuperäiskahveja, omia signature-sekoituksia sekä maustekahveja.
Mukana tapahtumassa Olvin TEHO Hullu Kallo! Huippusuosittu energiajuoma yhdistää vadelman ja lakritsin herkullisen pääkallokarkkimaun ja tuo makeaa energiaa energiajuomien ystäville. Bongaa Hullu Kallo festivaaleilla ja räjäytä makutajuntasi!
Nautiskelijoille, jotka malttavat imeskellä ja odotella, että kaikki aidot maut liukenevat hiljalleen makunystyröiden armoille
Yhdessäkään reseptissämme ei ole esansseja tai teollisia lisäaineita. Näin takaamme mahdollisimman autenttisen makumaailman.
Puuseppä Jari Karppinen myy Lakritsi & Salmiakkifestivaaleilla Polven Juustolan lakritsijuustoja ja kauniita puisia juustotarjottimia ja leikkuulautoja.
Jarin suurin inspiraation lähde on aina ollut puu materiaalina. Jo pienenä poikana hän tykkäsi leikkiä puun puruilla puusorvaajana työskennelleen isänsä työpaikalla. Jari piti puun tuoksusta ja koneet olivat kiinnostavia. Kiinnostus puusepäntyöhön kumpusi jo lapsuudesta.
Tässä on meidän salmiakkifanien hifistelyjuusto. Voimakkaan salmiakkinen cheddar ei ainoastaan maistu persoonalliselta, vaan näyttää marmorikuvionsa ansiosta myös upealta juustotarjottimella. Juuston takana on kouvolalainen perheyritys Polven Juustola, joka tunnetaan laadukkaista luomumaitoon perustuvista juustoistaan, kuten leipäjuustosta ja pitojuustosta.
Kahvilassamme on myynnissä lakritsi- ja salmiakkiaiheisia lähituotettuja herkkuja, niin suolaisen kuin makeankin nälkään, sekä palanpainikkeeksi tietysti kahvit, teet ja kylmät juomat.
Minulla on ilo olla Lakritsi- & Salmiakkifestivaalien virallinen ”lakukokki” 2026. Julkaisen täällä herkullisia lakureseptejä pitkin vuotta.
Tapahtuma-aika: 25.–26.10.2025. Lippujen hinnat: 15,00–59,00 € sis alv.
Voit ostaa lippusi suoraan omasta verkkokaupastamme. Samalla voit ostaa liput viini- ja lakritsitastingiin ja katsoa mitä muuta meiltä löytyy.
Voit ostaa lippusi myös Tiketin verkkokaupasta. Jos käytät kulttuurietuja, ne lunastetaan Tiketin kautta. Lue lisää kulttuurieduista Tiketin kotisivuilta.